Olin siellä ainakin vuonna 1985, kun siellä oli Eputkin. Voi kunpa löytäisin jostain niitä valokuvia.. Taisin olla muuten jo parina aiempanakin kesänä. Ja sen jälkeen melkolailla joka vuosi. Ensi kesänä se on viimeistä kertaa eikä mikään pidä minua sieltä pois. Voi mieletön mitä ihania muistoja. Rakas Räikkärock.
maanantai 20. helmikuuta 2012
torstai 16. helmikuuta 2012
Keskeneräinen työ
Nyt on sellainen villatakki työn alla että ei malta ollenkaan pitää kutomistaukoja! Aloitin tytön takin tiistaina iltapäivällä ja nyt oli pakko pysäyttää sen verran että sai ihailla valmistuneita kappaleita hetken... Malli löytyi Suuri Käsityö-lehden numerosta 2/2011, lankana 7 veljestä sekä uusi suosikkini, ihastuttavan keltainen Maija, jonka hain Lankamaailmasta. Samaa Maijaa on myös raitaisessa "Tiina-pipossa", jota kudoin Lapissa.
Hei vaan, taas on pakko jatkaa vaikka takapuoli on ihan puutunut!
Luovutin
Kävin tänään verenluovutuksessa. Sepä olikin sitten kymmenes kerta ja sain palkinnoksi pinssin.. :) Suosittelen verenluovutusta kaikille joiden kroppa sen vaan sallii!
Ensikertalaisille testi tuolla: http://www.sovinkoluovuttajaksi.fi/
Voisin lähteä vaikka pitämään kädestä kiinni jos joku innostuu!
tiistai 14. helmikuuta 2012
Hyvää ystävänpäivää!
Oikein ihastuttavaa talvista sydänten päivää kaikille!
On se kumma kuinka sukkia tehdessä ensimmäinen tulee aina niin sutjakasti. Vihdoin olen kaivanut kutimen uudelleen esiin ja päättänyt että nyt toisenkin on valmistuttava. Vasta sitten saa aloittaa tytön villatakin ja villasukat, erään keväällä syntyvän vauvan villatakin (valitsin kotipalapelin kivan ja helpon mallin, teen sen metsänvihreästä 7 veljeksestä) sekä kaikki muut suunnitteilla olevat.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Käytiin pohjoisessa...
...ihan muutaman kilometrin päässä Venäjän rajasta. Sallassa ja Kelloselässä ja Aatsingissa.
Jäädytin siellä -32°C pakkasessa tukkaa.
Eleltiin kauniissa mökissä, jonka ikkunasta vilkkui auringonlasku.
Neuloin pipan valmiiksi. Kaunis kiitos ohjeesta Tiinan Muita Ihania-blogille.
Ihailin maisemia. Sellaista hiljaisuutta ei ole missään ikinä.
Lapset pääsi poron perään, pulkkakisassa saatiin punaiset posket.
Ihastelin jälleen kerran paikallista käsityötaitoa.
Laskin Sallatunturin pulkkamäestä, joka taisi olla elämäni suurin. (ja pelottavin)
Käytiin ostamassa laatikollinen parasta poronlihaa jostain tuolta.
Jäädytettiin lyhty.
Ihmeteltiin Sallan Poropuistossa täytettyjä elukoita. Kävi mielessä jotta olikohan tuo taustan poronkakka aitoa.
Hänen kohtalonsa minua hieman mietitytti.
Kaiken tämän jälkeen muistin vielä lampolan pienet pari-kolmeviikkoiset karitsat, kivat kaksivuotiskemut, sen oikean poromiehen tekemän poronkäristyksen, illan tuulisilla tulilla, kylpyläpulikoinnit, lumituiskun, kovan pakkasen, kivat kyläilyt ja niiden mahtavat tarjoilut ja ihmiset. (Kiitos vaan kaikille osallisille.)
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Talvella
Lämmitellään ensin jäiset puut...
...että niillä saa valkean takkaan.
Tarvitaan varvas- ja sormilämmityspatteria.
Meillä on myös ilmeisen omituinen yhdistelmä pohjoisvaloa, patterin kuumuutta sekä vanhan ikkunan vetoisuutta. Sekä muratti, kultaköynnös, rönsylilja että kauan kuoleman rajamailla kituutellut palmuvehka puskevat vauhdilla uutta.
Essu
Aika usein harmittaa että olen perinyt ominaisuuden kerätä ja säästää kaikenmoista tavaraa.
Välillä kiitän että kaikkea ei ole heitetty pois. Sama essu voi hyvin palvella vuonna 1973 sekä 2008.
Saattaapa muuten olla että punaiset puuhelmetkin on vielä jossain tallessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















