Siitä lähtien kun kevättakkeja alkoi kaupan tankoihin ilmestyä, olen metsästänyt ihan simppeliä suoralinjaista takkia vajaamittaisilla hihoilla. Ei löydy ei. Ei edes sellaista hyvää, mistä olisi pätkäissyt hihat.
Täytyi siis ommella. Ei löytynyt sopivaa valmista kaavaa, täytyi siis tehdä itse. Ratkoin pari vuotta palvelleen Storyn takin ja muuttelin siitä sopivaksi. Kaavoitin ja leikkasin eilen ja ompeluun kului tänään reilut kolme tuntia (välillä kävin kyllä syömässä suodenniemeläistä kuhaa kermassa, kiitos miehelleni.) Nyt takki on valmis.
Päällikangas on puuvillasekoitetta, löytyi
Eurokankaan Ideaparkin myymälän palalaarista. Jo sitä tuli pengottua Tullintorin ja Lielahdenkin laatikot ennen kun löytyi sopivaa. Vuorikangas on hopeahohtoista harmaata. Vetoketjun pelastin siitä kuolemantuomion saaneesta Storyn takista.
Hintaa takille tuli noin 25€ ja työtunnit päälle..
Olen tyytyväinen.
Päädyin tekemään listataskut. Enpä teekään sitten taas vähään aikaan. Tämä kangas oli kovin herkkä vekittymään joten taskut eivät ole ihan mieluisat. Mutta kyllä niissä avaimia voi kuljettaa..
Kahdet ranteenlämmittimet onkin jo valmiina odottamassa lyhythihaista takkia. Harmaat on tehty korinpohjaneuloksella ihanan pehmeästä himmeän kiiltävästä Dalia-langasta (50% bambua, 50% akryylia) ja keltaiset kiertäväiset uudesta suosikistani Bommix Bamboosta (70% bambua, 30% puuvillaa.) Se on kevät nyt, villa vaihtuu viileämpiin! Molemmat langat ostin
Lankamaailmasta.