maanantai 13. elokuuta 2012

Rakastan Lappia taas enemmän

Oli elokuinen aamuyö, kun pakattiin perhe autoon ja lähdettiin kohti Kuusamoa.
Aurinko nousi viiden tienoilla.

Kuusamossa lilluttiin pari päivää Tropiikin lämpimissä vesissä.
Tehtiin päivän retki Suurpetokeskukseen, missä asustaa ainakin karhuja, ilveksiä, kettu ja koirasusia. 
Juuso (485 kiloa) on suosikkini.

Riisitunturilla Posiolla poikettiin romanttiseen Korpihillaan. On ruusut, porsliinit, herkut ja palvelu viimeisen päälle kohdallaan. 



Vihdoin määränpäässä, Sallassa. 
Täältä löytyi elämämme pehmeimmät peitot, hyvä palvelu, upeat maisemat. 
Hienot asunnot, poroja päivittäin pihassa. 


Ruokapöydän yllä oli yksi kauneimmista näkemistäni valaisimista.

Alapihalla kota, jonka vieressä lampi.

Ja sen lammen rannalla pitkospuilla oli joku käynyt äskettäin.





Lapset nappasivat iltapalaa mato-ongella.

Pojan aarre.

Tyttären aarre.

Pieni ihminen mustikassa Aatsingissa. Siellä mistä näkee Venäjälle. 


Käytiin ruokkimassa Sallan Poropuiston poroja. 



Välillä tunsi olevansa kaukana kaikesta, vaikka oli ihan lähellä Aatsingin kylää.

 Välillä oli tosissaan kaukana kaikesta, kun ajoi Tuntsalle. 

Jussantupa

Onneksi ehti perille.

Ei kokeiltu.

Poroerotus, vain porot puuttuu.

Viikon sana: Suopursuruoste.

Kotimatkaeväs.

Auringonlaskuun on hyvä päättää.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Asuntomessuilla

Ehdinpäs asuntomessuille. 
Paljon harmaata ja valkoista, suuria lasipintoja, korkeita tiloja. Hauskoja yksityiskohtia.



Kuka lie kuormalavojen käytön sisustuksessa keksinyt, sille annan ison plussan.

Korkeita tiloja oli monessa kohteessa.



Kuka tekisi minulle tällaiset?





Sieltä kurkisti myös Kerä.








Tämän käytännöllisyyttä en ehkä allekirjoita. WC:n kuva otettu ulkoa.

Mukavat oli messut, mutta täytyy sanoa että ei meidän 91-vuotias talo ihan kaikkea sulattaisi. 

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Sukka risteilyllä

Katkaisimme perheen kanssa arjen Turku-Tukholma-risteilyllä.
Plussan annan Viking Linen kesän aikana toimivalle Muksulalle, kokoustiloihin tehdylle lasten leikkipaikalle, jossa leikkejä, pelejä, kilpailuja ja tietenkin pallomeri viihdyttivät tuntikausia.
Minua viihdytti sukkakudin.

Turussa

Förissä

Leikkipuiston reunalla, Aurajoen liepeillä

Hesessä

Tuli aika lähteä kohti satamaa

Kannella

Merellä auringonlaskutkin osataan paremmin

Tarjolla oli vaikka mitä, minä valitsin villasukan ja hytin.

Muksulan aulassa

Peräpärskeissä

Muksulassa

Pojan päiväunien aikaan

Sukka ei ihan kokonaan valmistunut miniristeilyn aikana, koska vähän muutakin piti välillä tehdä. Kuten ostella suklaata.



perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kerä, niin tärkeä

Hyvää ei voi hehkuttaa liikaa.
Nyt se on auki, Kerä.
Kässäkerho sai testata uuden olohuoneen, jossa aioimme tästä lähtien viettää kerhoiltamme.
Kyllä meidän kelpaa.


Aleksanterinkatu 30, Tampere

torstai 12. heinäkuuta 2012

Yhden päivän kesäretki

Lapset takapenkille ja kohti kaikkea kaunista. 
Ensimmäinen  pysähdyspaikka oli Kallenaution Kestikievari Juupajoella.
Ihastuttava pihapiiri, paljon vanhaa tavaraa tutkittavana, ihanat museorakennukset, kiva kahvila, käsityöläisten myymälä. Ja mikä tärkeintä, lapset saivat syöttää lampaita.
Suosittelen lämpimästi.



Täällä minä viihtyisin. 


Kahvilan penkki. Täällä kahvikin maistuu paremmalta.

Matka jatkuu. Käytiin katsomassa ehkä kirkkainta ikinä näkemääni lähdettä (lähellä Ryövärinkuoppaa) sekä ihmeltiin veneitä, kajakkeja ja aukeavia siltoja Muroleen kanavalla. 

Seuraava kohde oli Koveron perinnetila Seitsemisissä. 


Tämän taidon haluaisin osata. 



Ja tämä oli se tärkein.