Meidän perhe vierailee Ähtärin eläintarhassa kaksi kertaa vuodessa, yleensä keväisin ja syksyisin. Välttelemme kesäkausia sekä väenpaljouden että eläinten laiskuuden vuoksi. Taas siellä tuli käytyä, yö vietettiin hotelli Mesikämmenessä, jota voin suositella lämpimästi lapsellisille pienen kylpylän ja hyvän leikkihuoneen vuoksi. Hinnat ovat oikein kohtuulliset, pakettiin kuuluu kylpyläliput ja kahden päivän eläintarharannekkeet. Tulipa oikein mainostekstiä, mutta mä oon ihan fani!
Hiukan aina meinaa naurattaa hotellin ehkä hieman hupaisakin sisustus. Osa huoneista lienee jo tuotu tälle vuosituhannelle, mutta me majoitutaan yleensä näihin tunnelmiin... Ehkä sen hassun 70's fiiliksen takia.
Eläintarhassa on aina yhtä kivaa. Ehkä se on se metsäinen meininki, voi uskotella itselleen että eläimillä on siellä oikeasti ihan hauskaa. Moni elukoista tulee ihan liki kun niitä pysähtyy katsomaan (en tosin vieläkään uskaltanut silittää hirveä.) Ilves tuli poseeraamaan ihan aidan viereen, karhut antoivat kunnon paininäytöksen.
Korpilla oli ruokatauko.
Kuten myös vesimyyrällä.
Pienet talvella syntyneet karhunpennut näyttivät vain naamansa, eivät uskaltautuneet vielä kylmään lumeen. Karhuja katselisin tunnista toiseen.
Kevät oli tullut sinnekin.
Jäätelökauppias oli vielä talvilomalla. Päädyimme siis grillaamaan hirviaitauksen nuotiolle hirvipihvejä, mutta ei me sitä niille kerrottu että syödään niitten kaveria.








Voin niin kuvitella teidän reissun, nyt kun itselläkin on miljöö tuoreessa muistissa! Toi jätskiukko siis todellakin ottaa rennosti :)
VastaaPoista